Juu kyl se niin on et jos jotain täs huushollis sattuu, niin se ei koskaan oo mitään pikkust juttuu, se on vuosien varrel jo opittu.

Mennään nyt aikajärjestyksessä: Tämänkertainen kaaos alkoi oikeastaan jo kauan sitten, mutta varsinaisesti vauhtiin päästiin viime lauantaina jolloin oli veljeni Jukan pojan Mikon ja hänen vaimokkeensa Leenan yhteisen aherruksen tuloksen: pikkuisen tyttövauvan nimiäiset. Siis nimenantotilaisuus jota evankelisluterialiseen kirkkoon kuuluvat sanovat ristiäisiksi.

Tilaisuus oli Naantalissa. Jukka-veljeni oli päättänyt vuokrata matkaa varten auton. Matti-poika oli lauantaiaamuna hyvissä ajoin lähetetty sitä Easyrent-nimisestä vuokrausfirmasta hakemaan. Minä menin Pasilaan junalla ja pian me kaikki neljä istuimme tuossa Citroen-merkkisessä autossa, kaikilla nokka kohti Turkua. Autossa haisi aina ajoittain epämääräinen palaneen kumin haju, mutta kun meistä kukaan ei ymmärrä mitään auton teknisestä puolesta, moottorista tai muusta semmoisesta, niin ajo jatkui.

Pääsimme hyvin Naantaliin asti ja tilaisuuskin sujui kai suunnilleen niin kuin oli etukäteen suunniteltu: Pappi puhui ja siunasi muttei kastellut pikkuista ja nimeksi ilmoitettiin: Liina Lotta Emilia Vuoristo.

Sitten oli kotiinpaluun vuoro ja sehän ei sitten enää sujunutkaan suunnitelmien mukaan, sillä Citroen kyllästyi maantien matkaamiseen ja pysähtyi täysin ennakkoon ilmoittamatta keskellä moottoritietä noin 20km Paimiosta Helsinkiin päin semmoisessa pitkässä ylämäessä. Autossa tulee äkkiä kylmä kun sen lämmitys hyytyy, niin nytkin. Soittokierros tiepalveluun yms. numeroihin antoi laihan tuloksen olihan kello jo seitsemän ja lauantai-ilta. Tiepalvelu lupasi lähettää hinausauton paikalle, ei muuta. Hinausauto tuli aikanaan ja siihen taas pääsi vain kaksi henkilöä mukaan joten minä ja Mattipoika jäimme siitä kyydistä. Onneksemme pikkusisareni Hanna oli vielä miehensä Pasin ja poikansa Tuomaksen 14v Naantalissa ja saimme heihin yhteyden. Heillä oli viiden hengen autossaan sopivasti tilaa kahdelle puoleksi jäätyneelle sukulaiselle. Eli se osa loppui suht hyvin.

Kotona ehdin just keittää veden ja riisua juhlatamineet kun meni sähköt ja loppuilta sujuikin sitten tunnelmallisesti kynttilänvalossa hamuillessa. Sähkökatkos oli 2h ja 45min eli kohtuullisen pitkä.

Sunnuntai-aamu valkeni ja minä havaitsin että minun oikea jalkani/lonkkani ei ole enään yhteistyöhaluinen eikä -kykyinen. Huomenna menen sitten arvauskeskukseen kättelemään jotain valkotakkista ja toivon että saisin jotain apua. Toivoahan aina sopii, sen avun laita on sitten taas jo ihan toinen.